Polku jostain tuttu vie eksyneet mukanaan | Kaatuneet puut metsän reunaan
askeleet johdattavat | Täällä
vielä kaikuu laulu niiden muinaisten voimien | Joiden kyyneleistä heijastuu
lopun nähnyt tähdetön yö |
Varmasti lehdet maassa mätänevät jotain muistavat | Ehkä kuulivat kun tuhon
airuet tästä ohi ratsastivat |
Kaukana sodasta ja nälästä | Kaukana maailmasta joka syttyi tuleen | On tänne
jäätävä, meitä on niin vähän |
Luotettava jumaliin, ehkä hetken vielä selviämme | Saamme yösijan viereltä
kantojen, lehvistä peiton | On
turha pelätä virtaavaa vettä | Ei täällä taivaalta sada tuhkaa | Jos et tunne
itseäsi pimeässä | Et tiedä mitä
kuulet hiljaisuudessa | Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet | Sanat
vuosilta ennen syntymäämme |
Kaiken sen tiesimme vaan emme ymmärtäneet | Kun tuhannet silmät meitä
tuijottavat | Niiden suuntaan
kääntyvät päämme | Kohdatkaa muinaiset! | Muinainen mahti, joka repii luomukset
ihmisten | Ja syntyy
itse uudelleen | Kun taivas aukenee ja kastelee maan | Juurtuu kiveen puu
jokainen | Niin kaatuvat seinät
linnoitusten | Kuin lasi pirstoutuvat vihan muurit | Ruostuvat koneet ajan
edestämme päättyneen |
Jäävät pohjaan laivat unohtuneet | Ja jälkemme huuhtoutuvat puhtaaseen veteen |
Hetkessä pyyhkiytyvät
vuodet tuhannet | Palaavat maahan pyhät kirjoitukset | Kohdatkaa muinaiset! |
Kohdatkaa uusi maailma!
